Elokuussa 2014 esikoisemme aloittaessa koulun, tuntui ajankohtaiselle miettiä myös harrastustoimintaan osallistumista. Ekaluokkalaisen koulupäivien ollessa lyhyitä, jäisi harrastuksellekin mukavasti aikaa. Sopivaa harrastusta lähdettiin hakemaan liikuntalajien joukosta. Jalkapalloseurat olivat lähestyneet meitäkin mainoksillaan, mutta pihalla pelailu kavereiden kanssa tuntui pojasta riittävältä. Asia jäi mietintään ensimmäisten kouluviikkojen ajaksi, kunnes iltapäiväkerhon kautta saimme tiedon uuden koripalloseuran koriskerhosta, jonka toiminta sijoittui iltapäiväkerhon ajalle kerran viikossa, ja oli vieläpä ilmaista. Lapsi kiinnostui koriskerhosta, joten ei muuta kuin mukaan toimintaan! Koripalloa en itse ollut osannut lapselle edes ehdottaa, omaa kokemusta lajista kun ei ollut yhtään.
Lapsi viihtyi koriskerhossa ja syksy eteni lokakuuhun. Yhtenä iltana lapsi esitteli koriskerhosta saamaansa lappua, jossa kerrottiin seuran harjoitusvuoroista ja joukkueista. ”Haluaisin mennä tänne”, hän sanoi ojentaessaan lapun. Ilmoitin siis lapsen mukaan harkkohin ja siitä alkoi meidän perheen taival tämän lajin parissa. Poika aloitti ekaluokkalaisena mikrojen ryhmässä, pienempien ryhmiä ei silloin vielä ollut.
Itse kurkistelin harkkojen loppuja uteliaana oven raosta kuopuksemme kanssa ja lapsi kertoi iloisena kotiin palatessa, minkälaisia harjoituksia sillä kertaa oli tehty.
Lapsi viihtyi harjoituksissa, mutta talven aikana alkoi esiintymään myös väsymystä. Harjoituksiin lähtö ei ollutkaan enää niin mielekästä, tosin harjoituksiin päästessä väsymys katosi ja lapsi viihtyi edelleenkin. Itse kurkistelin harkkojen loppuja uteliaana oven raosta kuopuksemme kanssa ja lapsi kertoi iloisena kotiin palatessa, minkälaisia harjoituksia sillä kertaa oli tehty. Vaikka lähteminen oli vaikeaa, kannustimme lasta kuitenkin jatkamaan.
Pikkusisko oli tuohon aikaan 5 -vuotias ja kulki mukana viemässä ja hakemassa veljeä. Siirryimme aikanaan oven raosta salin puolelle, jossa kuopus juoksi ja loikki salin toista laitaa poikien pelatessa toisessa laidassa. Ja kun hän sai luvan kanssa pelata ylimääräisellä pallolla, täytyi välillä pitää kiinni, ettei tyttö karkaa pelikentälle. Kun kesäharjoitukset alkoivat kesällä 2015, pääsi pikkusisko mukaan mikrojen ryhmään harjoitusten keskittyessä yksilöharjoitteisiin.
Syksyllä, kun harjoitukset kesätauon jälkeen jatkuivat, oli pienimmille harrastajille perustettu oma superkuuttien ryhmänsä, jonne pikkusisko siirtyi. Harjoituksia oli kerran viikossa, joka oli oikein sopiva määrä eskari-ikäiselle. Harjoittelu oli leikinomaista, mikä äidistä näytti oikein mukavalle, mutta jota lapsi välillä kritisoi, kun ”ei siellä pelata oikeasti”. Isoveljen treenien ja pelien seuraaminen vaikutti ehkä tähän mielipiteeseen… Myös pikkusisko koki tuolloin saman vaiheen lähtemisen vaikeuden kanssa, kuin veljelläkin oli ollut, mutta tälläkin kertaa se meni muutamassa viikossa ohi.
Mikrojen joukkueessa harjoitteli ja pelasi siis sekä tyttöjä, että poikia ja joukkueen yhteishenki oli erittäin hyvä.
Aikanaan pikkusisko siirtyi mikrojen joukkueeseen ja isoveli jatkoi mineihin. Siirtyessään mikroihin pikkusisko aloitti myös toisen harrastuksen, joten päädyimme pitämään koriksen ohjelmassa vain kerran viikossa kahden harjoituskerran sijaan. Tämä järjestyi täysin ongelmitta ja tätä joustavuutta seurassa arvostan. Tyttöharrastajia oli seurassa sen verran vähän, että mikrotytöt eivät saaneet muodostettua omaa joukkuetta, mutta voihan sekajoukkueessakin harrastaa. Mikrojen joukkueessa harjoitteli ja pelasi siis sekä tyttöjä että poikia ja joukkueen yhteishenki oli erittäin hyvä. Koska isoveli oli aloittanut harrastuksen vuotta nuorempana kuin valtaosa ryhmästä, osallistui hän myös mikrojen peleihin, vaikka harjoittelikin minien ryhmän mukana. Lapset pelasivat siis samassa joukkueessa ja se oli molemmista mukavaa. Väsymykset olivat tuolloin takana, virtaa riitti ja yhteisistä peleistä intoiltiin kotonakin!
Molemmat lapset ovat osallistuneet siis myös aluesarjan peleihin, joita on Lappeenrannan lisäksi pelattu lähinnä Kouvolassa, Lahdessa ja Heinolassa. Pelireissut kuin myös kotiturnaukset ovat olleet mukavia tapahtumia – vaikka välillä on koettu karvaita pettymyksiä, niin suurimpina tunteina on ollut yhdessä tekemisen riemu ja iloiset onnistumiset.
Vanhempana arvostan Sealsin tarjoamaa luotettavaa ja tervehenkistä harrastusta, valmentajia ja taustajoukkoja, jotka tekevät työnsä suurella sydämellä. Tässä on helppo olla mukana.
Parasta koriksessa molempien lasten mielestä on ollut uusien taitojen oppiminen, pelaaminen ja korien tekeminen. Vanhempana arvostan Sealsin tarjoamaa luotettavaa ja tervehenkistä harrastusta, valmentajia ja taustajoukkoja, jotka tekevät työnsä suurella sydämellä. Tässä on helppo olla mukana.